Musiikkiteatterilinja - löydä lahjasi
Sinulle, joka haluat löytää lahjasi, kehittää taitojasi ja kasvaa kristittynä.
Musiikkiteatterilinjalla opiskellaan teatteria, tanssia, laulua ja Raamattua ammattiopettajien johdolla. Tavoitteellinen ja haastava opetus antaa valmiuksia taidealan jatko-opintoihin ja esiintymistaitoja työelämään. Musiikkiteatterilinja on mahdollisuus uskonasioihin syventymiseen, omien lahjojen löytämiseen ja kehittämiseen sekä kokonaisvaltaiseen kasvuun kristittynä taiteilijana rohkaisevassa ilmapiirissä.
Taideopetuksessa perehdytään musiikkiteatterin perusteisiin. Tavoitteena on kokonaisvaltainen kehittyminen esiintyjänä, joka hallitsee äänenkäytön, liikeilmaisun ja näyttelemisen. Teatteritunneilla opiskellaan näyttelijäntyötä, improvisaatiota, roolityöskentelyä ja tekstianalyysiä. Lisäksi tutustutaan maskeeraukseen ja valo- ja äänitekniikkaan. Tanssitunneilla perehdytään nykytanssitekniikkaan, kehonhallintaan, lihashuoltoon, tanssikompositoon ja tanssi-improvisaatioon. Maistiaisia saadaan mm. balettitekniikasta, jazzista ja streetistä. Laulutunneilla opetellaan hengitystekniikkaa, resonanssia, fraseerausta, yksinlaulua ja yhtyelaulua. Raamattutunneilla käydään asiantuntijaopettajien johdolla läpi keskeisiä Raamatun kirjoja, kristinopin kohtia ja ajankohtaisia aiheita.
Harjoitusproduktiot ovat tärkeä osa taideopintoja. Niitä valmistetaan lukuvuoden aikana useita. Produktioita käydään esittämässä kouluissa, teattereissa ja seurakuntien tilaisuuksissa ympäri maata. Linjalla tutustutaan myös kiinnostaviin taiteilijavieraisiin ja käydään katsomassa teatteri-, tanssi- ja musiikkiesityksiä. Lukuvuosi huipentuu kunkin opiskelijan itsenäiseen taiteelliseen lopputyöhön.
Linja kestää kokonaisen lukuvuoden. Opinnoista muodostuu 60 opintopisteen kokonaisuus.
Opiskelijat valitaan pääsykokeen perusteella. Pääsykokeet järjestetään keväällä ja syksyllä. Sekä kevään että syksyn kokeesta haetaan syksyllä alkaviin opintoihin. Pääsyvaatimuksena on aikaisempi harrastuneisuus vähintään yhdellä taidealueella (musiikki/teatteri/tanssi). Harrastuneisuus yhdellä taidealueista riittää. Kaikkia kolmea ei ole tarvinnut harrastaa aiemmin, mutta on oltava innostunut opiskelemaan niitä linjalla. Linjalle haetaan opiskelijoita, jotka kykenevät tavoitteelliseen ja haastavaan opiskeluun, ovat motivoituneita, pystyvät niin itsenäiseen harjoitteluun kuin ryhmätyöskentelyynkin sekä ovat taloudellisesti ja muuten opiskelun mahdollistavassa elämäntilanteessa. Musiikkiteatterilinjalle ei ole ikärajoja.
Lopuksi rohkaisun sana kaikille, mutta erityisesti pojille, joita tanssinopiskelu mietityttää: kovat jätkät nimenomaan tanssii. Heillä on siihen pokkaa. Se kehittää kehonhallintaa, liikelaatuja, venyvyyttä, lihasvoimaa, koordinaatiota, rytmitajua ja ilmaisuvoimaa ja on siksi erittäin tehokasta treeniä jokaiselle esiintymisestä kiinnostuneelle. Jos et ole koskaan tanssinut, nyt on hyvä hetki aloittaa. Tärkeintä on motivaatio. Laulu, tanssi ja teatteri ovat hyvä yhdistelmä. Niitä opiskellessa kehittyvät ääni, keho ja esiintymistaidot. Opiskeltavat aineet tukevat ja täydentävät toisiaan. Laulutunneilla kehittynyt äänenkäyttö auttaa myös näyttelemään paremmin. Roolityöskentelyn, tekstianalyysin ja improvisaation opiskelu teatteritunneilla tukee laulu- ja tanssiopintoja. Vastaavasti liikeilmaisun, ryhdin ja lihastasapainon kehittyminen tanssitunneilla taas auttaa laulamaan ja näyttelemään paremmin. Rohkeasti mukaan.
Lisätietoja antaa linjavastaava Antti Sevanto, etunimi.sukunimi (at) sekl.fi

